Pikkujoulu Heikkilän pitopalvelu 1.12.2016

Pikkujoulua vietettiin jälleen Heikkilän pitopalvelun tiloissa Koskenvarrella. Juhlaan saapui meitä juhlijoita yli neljäkymmentä joten tilat täyttyivän hyvin. Reijo Ojanen avasi pikkujoulun. Mauno Laakso oli laatinut pikkujoulun ohjelman ja hoiti myös sen juontamisen mallikkaasti. Mauno Laakso myös säesti tilaisuudessa lauletut Joululaulut. Tilaisuus aloitettiin "Jouluyö juhlayö" laululla. Sisko-Maija Sillanpää esitti runon " Kaikki kauniit muistot " . Sisko Panula luki Marjatta Juutin kirjoittaman kertomuksen  " Pienen tytön joulun odotuksesta ". Sen jälkeen päästiin nauttimaan Heikkilän pitopalvelun runsas ja maukas jouluateria. Vatsat täynnä jäätiin odottamaan Joulupukkia ja sen tuomia " lahjoja " . Pukki ovelle kolkuttaa"  laulun sanoin toivotettiin joulupukki sisään ison lahjasäkin kanssa. Pukki hauskutti ja kätteli kaikki yksitellen ja mikä muisti pukilla oli kun tiesi kaikkien nimetkin. Kimmo Niskala säesti " suihdut sammuu " yhteislaulun ja piirileikkiesitykseen mukaan pääsi myös joulupukkikin. Kimmo säesti ja lauloi Jukka Salmisen laulun " Joulu saapuu jokaiselle sekä yhteislaulun " Joulukirkkoon ". Mauno ja Teuvo esittivät pienen  sketsin " kaverukset kalassa " johon oli lainattu osin Arto Juurakon tekstejä. Kahvin ja maukkaiden leivosten nauttimisen jälkeen Pertti Ala-Piirto kiitti senioreita ja toivotti hyvää Joulua ja onnellista vuotta 2017. Loppuvirtenä Mauno Laakson säestyksellä laulettiin yhdessä seisaaltaan " Maa on niin kaunis ". Kiitoksia senioreille vuodesta 2016.