Kesäretki Anttolanhoviin 16-17.6.2014

Kesäretki suuntautui tänä vuonna Anttolanhoviin Mikkeliin. Matkaan lähdettiin maanataina klo 8:00. Reitti kulki Soini-Multia Petäjävesi- Jyväskylä. Ensimmäine pysähdys oli Jyväskylässä Keljonkankaan ABC:llä  jossa pidettiin ensimmäinen kahvitauko. Matka jatkui Korpilahden ja Luhankan kautta Joutsaan jossa ruokailtiin. Sieltä lähdettiin ajamaan kohti Mikkeliä. Ennen Mikkeliä poikettiin Ollinmäen viinitilalle jossa juotiin kahvit sekä päästiin tutustumaan viinin aromikkaaseen maailmaan Sirpa Villasen opastuksella. Matka jatkui Anttolanhoviin jossa majoituttiin. Aamupalan jälkeen tutustuttiin vielä Anttolanhovin upeisiin rinne ja rantahuviloihin. Matka jatkui Mikkeliin jossa tutustuttiin Kenkäveroon. Lounas nautittiin Pappilaravintolassa sekä tutustuttiin kenkäveron myymälään ja pihapiiriissä olevaan aittaan jos parhaillaan oli meneillään  lapasten näyttely. Matka jatkui Vaajakoskelle jossa oli kahvitauko jonka jälkeen pysähdyttiin Pandan tehtaan myymälään makeisostoksille. Kotimatkalle kohti Alajärveä lähdettiin Saarijärven ja Kyyjärven kautta.