Kesäretki Ahvenanmaalle 28-30.7.2017

Seniorien ja Diabeteksen yhteinen kesäretki tehtiin tänä kesänä Ahvenanmaalle. Retkelle ei menty perinteisestä reittiä, eli Turusta laivalla Maarianhaminaan vaan matka tehtiin Turun saariston kautta Ahvenanmaalle. Ajoimme Turun kautta Kustaviin "Saaristoon kuningaskuntaan" Asukkaita siellä noin reilu 900 henkilöä. Kustavista ajoimme lautalla pienen matkaa seuraavaan saareen. Vuosnaisista siirryttiin pienellä autolautalla Bolmön saarelle josta jatkoimme ensimmäiseen yöpymispaikkaamme Brändön saarelle missä yövyimme hotelli Gullvivanissa. Illallisen ja aamupalan jälkeen matka jatkui Torsholman satamaan josta matkamme jatkui autolautalla Manner-Ahvenanmaalle. Satamassa meitä oli vastassa oppaamme Riitta Värelä. Iltapäivän aikana pääsimme tutustumaan noin viiden tunnin ajan mm. Sundin alueeseen, Kastenholman linnoitukseen ja Bomarsundiin ja käytiin myös Getassa. Kävimme syömässä lounasta upeassa ruokapaikassa Smakbyssä. Ensimmäisen päivän kierroksen jälkeen pääsimme majoittumaan hotelli Cikadaan. Illallisen jälkeen osa meistä kävi tutustumassa Maarianhaminan iltaan ja kävipä muutama rohkea hotellin uima-altaalla virkistäytymässä. Aamupalan jälkeen oppaamme haki meidät hotellilta ja aloitimme noin 3,5 tunnin kiertomatkan Ahvenanmaalla. Kiertoajelu päättyi lauttasatamaan. Suurkiitos meidän mainiolle oppaallemme Riitta Värelälle jolta saimme tuhdin paketin tietoa Ahvanmaan historiasta. Lähdimme klo 14:30 Maarianhaminasta autolautta Ms Gracella kohti Turkua. Kiitoksia matkan järjestäjille, saimme jälleen nauttia hyvin järjestetystä matkasta.